Tässä taas aivan uusi kokeilu. Oli mukava syödä kunnollista, hyvää ja
täyttävää ruokaa, mihin ei ollut lisätty pastaa, perunaa eikä riisiä. :)
Tämä oli hyvää ja teen varmasti toistekin. Ainut mitä muuttaisin
seuraavalla kerralla on munamaidossa olevan maidon määrä.
Mielestäni valmiissa moussakassa oli liikaa nestettä, mutta
ylimääräinen neste oli helppo halutessa valuttaa pois.
Jauhelihakastike
400 g jauhelihaa
2 sipulia
paistamiseen hieman rasvaa
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
2 valkosipulinkynttä
1 lihaliemikuutio
2 tl oreganoa
1 tl basilikaa
mustapippuria
Sipulinen munamaito
1 dl maitoa
1 prk kolme sipulia -ruokakermaa (Valio)
3 munaa
1/2 tl suolaa
Laita väliin
500-700 g kesäkurpitsaa pitkinä ohuina siivuina
Pinnalle
n. 75 g Mozzarella juustoraastetta (Valio)
Tee näin
Valmista jauhelihakastike. Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon muut ainekset.
Anna kiehua 2-5 min. Valmista munamaito. Tee kuten lasagnea tehdessä eli
lisää kastiketta, kesäkurpitsaa sekä munamaitoa vuorotellen.
Laita kesäkurpitsaa päällimäiseksi ja ripottele pintaan juustoraaste
Kesäkurpitsan saat ohuiksi siivuiksi esimerkiksi juustohöylällä.
Paista 200 asteessa vähintään 1 tunti. Laita päälle tarvittaessa leivinpaperia, jos
paistamisen aikana moussaka meinaa tummua liikaa.
torstai, 14. heinäkuu 2011
Kommentit